Kauden tärkeimmät pelit oli edessä ja otteluun saatiin hyvät alkulämmöt Raholan hämärillä takakentillä. SR II ja HLJ:n välinen ottelu alkoi tasaisesti molempien joukkueiden tehdessä vuorotellen maaleja. Joonatan osoitti olevansa kiinnostunut ottamaan kotikenttä Raholan omistajuuden haltuunsa tekemällä kaksi ensimmäistä Rasian maalia. Ensimmäinen erä oli muutenkin maalirikas pelin siirtyessä ensimmäiselle erätauolle tilanteessa 4-2.
Toisessa erässä nähtiin ottelun kohokohtana Makun maali mikä oli ehkä hienoin maali mitä Raholassa on nähty. Nopealla käännöllä pallo lähti napakasti vastustajan maalin takaylänurkkaan. Rasian vaihtopenkki ei meinannut pysyä housuissaan ja Mirokin tuuletti niin että hetkeä myöhemmin reisi napsahti. Myös mm. Matias onnistui illan toisella osumallaan. Toisen erän jälkeen 8-4.
Kolmannessa erässä jatkettii samalla hyvällä liikkeellä ja tehokkuudella. Vastustajalle ei juuri annettu mitään mahdollisuuksia minkä myös entinen Rasialainen Miro Nieminen joutui toteamaan. Upea voitto luvuin 11-5.
Pelin highlights:
– Makun maali
– Matiaksen 3+4 (Sändin pistepörssin voitto alkaa olla uhattuna)
– 100% YV
#51