Soittorasialla oli pelin alussa odotetusti parempi liike ja V&L joutui pelaamaan sääntöjen rajamailla pysyäkseen mukana. Teemu Jokela teki Soittorasille ensimmäiseen erään pari maalia ylivoimalla. Tasakentällisin osuivat todella hyvällä liikkellä pelanneet Matti Riutta ja Roope Pöyry. V&L sai yhden maalin onnekkaalla ohjauksella.
Toisessa erässä Soittorasian hyvä viisikkopeli tuhosi lopullisesti V&L:n peli-ilon. Peli oli tarkempaa, eikä juuri mitään tapahtunut. Ainoa mainitsemisen arvoinen asia erästä on Soittorasian Juuso Puolakkaisen ensimmäinen 2.div maali lähivaparista.
Kolmannessa erässä V&L jätti pelaajia kärkkymään ja oli taas toista erää aktiivisempi. Tämä palkittiin vaarallisilla vastaiskuilla ja hyvillä pyörityksillä Soittorasian päädyssä. Soittorasian ylivoimamaali erän puolivälissä lannisti kuitenkin taas V&L:n ja erän loppu oli pelailua Soittorasian hallinnassa. Erän sykähdyttävin hetki oli aivan ottelun lopussa, kun Teemu Jokela (4+1) sai kauden ensimmäisen syöttöpisteensä. Teemun tehot on nyt 26+1. Soittorasia otti rutiinisuorituksella lopulta 9-1 voiton.
Mielenkiintoisinta pelissä oli varmasti Periscope-lähetys. Kannattaa katsoa ja kuunnella selostukset ja erätaukohaastattelut vielä kun voi:
– Ensimmäinen erä: https://www.periscope.tv/w/1OdKrkLknrQGX
– Toinen erä: https://www.periscope.tv/w/1jMJgzwanQjGL
– Kolmas erä: https://www.periscope.tv/w/1lPKqgeDnvWJb
Pöytäkirja: http://floorball.fi/tulokset/#/ottelu/sr-v-l/9235/302
| Joukkue | O | ME | P |
| RSS Panthers | 5 | (+15) | 12 |
| LFT | 5 | (+5) | 10 |
| Happee | 5 | (+6) | 10 |
| MSM | 4 | (+16) | 9 |
| KU-68 | 5 | (+14) | 9 |
| Soittorasia | 5 | (+5) | 8 |
| TFT | 4 | (+5) | 8 |
| SB Luja | 4 | (-6) | 6 |
| Urho | 4 | (-17) | 3 |
| TiPa | 4 | (-17) | 0 |
| O2-Jyväskylä Akatemia | 5 | (-26) | 0 |