Päivän toinen peli ennestään tuntematonta TaHUa vastaan aloitettiin kahden tunnin levon jälkeen. Tällä kertaa oikeat vaihtopenkit löytyivät ensimmäisellä yrityksellä ja muuttotalkoissa ei tarvinnut kuluttaa voimia. Ensimmäisen pelin tappion harmitus päätettiin kuitata ja peli aloitettiinkin ihan pirteästi. Vajaan kolmen minuutin kohdalla Aapo avasi rasian maalitilin. Erä oli suht tasainen ja myös TaHU onnistui maalinteossa. Joonas kuitenkin hoiti rasian taukojohdon hienolla tahtomaalilla hakattuaan pallon sisään samalla kun kaatui kenttään. Tästä hyvä esimerkki kuinka tilanteet pelataan loppuun asti.
Toisen erän alkuun valmennusjohto laittoi älykkään erikoismiehistön kentälle mihin vastustajan skouttaus ei osannut reagoida. Jalmarilta pallo Johannekselle ja pallo rystypaiskaisulla sisään kun erää oli pelattu 5s. Tämän jälkeen estradille astui Niilo jonka kaksi vetoa maaliin oli F-liiga tasoa.
Kolmanteen erään vastustaja ei onnistunut löytämään loppukiriin aseita rasian puolustaessa tiiviisti. Yllis pääsi vielä avaamaan kauden maalitilinsä ja loppulukemiksi 6-1.
#51
| Joukkue | O | ME | P |
| TFT Akatemia | 4 | (+9) | 6 |
| Soittorasia 2 | 4 | (+11) | 6 |
| TaHU | 4 | (+1) | 6 |
| PunKu | 4 | (0) | 6 |
| Höntsääjät | 4 | (+6) | 4 |
| Cocks | 4 | (-2) | 4 |
| WFT | 4 | (-7) | 2 |
| D-Kone | 4 | (+3) | 2 |
| Koovee II | 4 | (-11) | 2 |
| DTT | 4 | (-10) | 2 |